Herra Hirvi ja sen kaverit






Kävi niin, että mummulassa muutettiin. Samalla löytyi vinttien uumenista kaikenlaista tarpeetonta, jolle etsittiin uusia omistajia. Vakuuttelin itselleni, etten tarvitse lisää projekteja, onhan talon remontointikin vielä niin kesken. 

Viikko vierähti ja vintit tyhjenivät. Kävinpä sitten kuitenkin katsomassa, mitä oli jäänyt jäljelle.Ihan vain ohimennen ja huvin vuoksi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pian oli kotipihassa peräkärryllinen täynnä uusia projekteja: oli vanhaa viilupintaista telkkarikaappia, puista laveria, hyllyä ja sun muuta. Eikä siinä sitten auttanut muu, kuin alkaa hiomaan. Kun kerran aurinkokin vielä paistoi ja homman saattoi tehdä ulkona.

Vanha viilupintainen telkkarikaappi sai pintaansa vaaleanharmaata maalia ja allensa paksusta harjanvarresta sahatut jalat. Liukuvan oven taakse saa piiloon cd-soittimen ja kasan levyjä. Telkkaria varten kaapin takaosakin oli jo reiìtetty ja se on hyvä se: hyvät on soundit kaapissa vaikka olisi kaapin ovi kiinni.

Laverikin sai maalista uuden ilmeen. Jaloista hioin pois vanhan tummuneen lakan ja kas, kovin tuli kauniit hänen sääristään. Varmaan arvaattekin, että tästä tulee sohva, kunhan patjat saavat päällisen.

Eikä vanha koivuinen kaappikaan säilynyt entisellään muutosten pyörteissä. Vanhat jalat, joita oli jo kertaalleen lyhennetty, leikattiin kokonaan pois. Tilalle ruuvattiin irtojalat, joita ainakin rautakaupoista löytyy. Hänen korkeutensa sai siis ylennyksen. Täytyyhän joku arvojärjestys uusien tulokkaiden ja vanhan luottohuonekalun välillä vallita. Mainittakoon vielä, että kaapin oikeanpuoleiset jalat sahattiin pari senttiä lyhemmäksi noita vasemmanpuoleisia. Sen verran viettää tuo pirtin lattia. On parempi, ettei kynttelikkö laske pyllymäkeä ruokapöytään.

Niin, ja se Herra Hirvi. Kun koivukaappi uusinen sorjine säärineen seistä tönötti keittiön nurkasssa, tuumasi rakas mieheni : Sehän näyttää ihan murkkuikäseltä hirveltä.

Eipä tuohon ollut mitään lisäämistä. Sarvet ja kaikki.